Koronaviruksen vaikutukset kevään tapahtumiin

16.3.2020

Yhdistysverkosto on perunut kevään Järjestötreffit ja Seurakahvit, Kulttuurikioskit sekä Toivo-valmennukset, koska arvioimme, että toimintamme koskettaa sekä suoraan että välillisesti erilaisissa riskiryhmissä olevia henkilöitä. Meidän ensisijainen huolemme on se, että sekä jäsenyhdistystemme edustajat että muu alueen väestö pysyvät mahdollisimman hyvävoimaisena ja terveenä.

Kehotamme jokaista yhdistystä harkitsemaan kokoontumisten välttämättömyyttä. Jos kokous nähdään välttämättömäksi, on sääntöjen salliessa mahdollista pitää esimerkiksi sähköpostikokouksia tai Skype- tai puhelinpalavereita.

Moni taho kieltää tällä hetkellä kokoontumisen omissa tiloissaan. Yhdistysverkoston vanhan Sahan koulun tilat ovat toistaiseksi normaalisti käytettävissä, mutta kehotamme huolehtimaan käsi- ja yskimishygieniasta nyt erityisen huolellisesti. THL:n vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin https://thl.fi/…/a…/usein-kysyttya-koronaviruksesta-covid-19)

Täältä linkistä löytyy ajankohtaisia tietoja ja edelleen linkit mm. THL:n sivuille.
https://valtioneuvosto.fi/etusivu

**

Kuntakohtaisia nostoja järjestö- ja yhteisötoiminnasta
**
Hyvinkään kaupunki peruu suuret yleisötilaisuudet ja arvioi pienempiä tapauskohtaisesti
https://www.hyvinkaa.fi/…/hyvinkaan-kaupungin-toimenpiteit…/

Hyvinkään Yhdistykset ry:n ajankohtainen tiedote Onnensillan toiminnasta.
https://www.hyvy.fi/?x118281=2613612

**
Erityisesti järvenpääläisiä koskettavaa tietoa: Myllytien toimintakeskuksen ryhmätoiminta ja tiloissa järjestettävät järjestöjen- ja yhdistysten tilaisuudet keskeytetään toistaiseksi.
Kaupunki päivittää tietoja sivuilleen https://www.jarvenpaa.fi/--Kaupungin_hyvinvointi…/sivu.tmpl…

**

Tuusulan kunta noudattaa suosituksia ja mm. sulkee yhteisötilansa toistaiseksi https://www.tuusula.fi/sivu.tmpl?sivu_id=9337

**

Koronavirustilanteeseen liittyen Nurmijärven kunta noudattaa maan hallituksen suositusta, jonka mukaan kaikki 500 henkilön yleisötilaisuudet perutaan tai siirretään mahdollisuuksien mukaan myöhemmäksi ajankohdaksi. https://www.nurmijarvi.fi/

Nurmijärvi Open – tapahtuma 9.5.2020 on peruttu. Kunnan kotisivuilla tiedotetaan tapahtuman mahdollinen uusi ajankohta mahdollisimman pian.

**
Pornaisten vapaa-ajantoimi tiedottaa että koronaviruksen vuoksi vapaa-aikapalvelut peruu toistaiseksi kaikki ohjatut liikuntaryhmät, ja nuorisotalo Ponu on sulkenut ovet. Pornainen kehottaa seuroja toimimaan valtakunnallisten ohjeistuksien mukaan. Liikuntasalin sekä kuntosalin ovet ovat toistaiseksi vielä auki. www.pornainen.fi

**
Mäntsälän kunnan tiedote koronavirustilanteesta löytyy oheisesta linkistä https://www.mantsala.fi/…/4123-maentsaelaen-kunnan-tiedote-…

**
Meidän Kerava -tapahtuma 25.3. on peruttu.

Kerava ei järjestä myöskään mm. Ikäihmisten sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien päivätoimintaa ei toistaiseksi järjestetä. Kerava keskittyy ensisijaisesti turvaamaan ympärivuorokautisen hoidon palvelut. Myös perhevalmennus (16.3.) ja kolesteroli-info (1.4.) on peruttu.

https://kerava.fi/