Suunnitellut leikkaukset vaikuttaisivat rajusti järjestöjen toimintaan Keski-Uudellamaalla

13.9.2020

Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä (13.8.) sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata peräti 127 miljoonaa euroa, mikä on 33 prosenttia tähän vuoteen verrattuna. VM:n esityksessä esitetään myönnettäväksi 253 miljoonaa euroa avustuksina yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen, kun vastaavasti tänä vuonna myönnetty summa oli 380 miljoonaa euroa.


Asia ratkaistaan koko hallituksen kesken budjettiriihessä, joka järjestetään 14.–15.9.2020

Avustukset ovat keskeinen osa järjestöjen toimintaedellytyksiä. Tällä resurssilla tuetaan ihmisten jaksamista, ehkäistään syrjäytymistä, pidetään huolta niistä, joihin muu apu ei yllä ja mahdollistetaan osallisuuden kokemuksia. Resursseilla pidetään huolta heikoimmista, ehkäistään palvelujärjestelmän ylikuormittumista ja esimerkiksi koronakriisin hoitokustannusten kohoamista.

”Toteutuessaan leikkaukset vaikuttaisivat merkittävällä tavalla monien, erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien tai muuten tukea ja apua tarvitsevien ihmisten elämään: lasten, nuorten, iäkkäiden, päihde- ja mielenterveysongelmaisten, vähemmistöjen, vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja pitkäaikaistyöttömien. Tätä työtä yhteiskunnalla ei ole varaa menettää, eikä myöskään mahdollisuutta paikata. Valtioneuvoston on ratkaistava sote-järjestöjen tekemän yleishyödyllisen toiminnan rahoitusongelma syksyn budjettiriihessä. Kysymys on koko hallitusta koskeva”, painottaa SOSTEn valtuuston puheenjohtaja Kari Mäkinen.

Viime keväänä koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa sosiaali- ja terveysjärjestöt muuttivat nopeasti toimintaansa ja tavoittivat entistä enemmän ja uusia avuntarvitsijaryhmiä, tarjosivat psykososiaalista tukea ja turvaa riskiryhmille, jotka muuten olisivat joutuneet eristäytymään normaalista elämästä ja jääneet palveluiden ulkopuolelle.

Sosiaali- ja terveysministeriön oma budjettiesitys leikkaisi järjestöiltä 70 miljoonaa euroa. Vielä keväällä koronakriisin aikaan STM vetosi järjestöihin, jotta ne toimisivat ihmisten auttamiseksi, ilman, että miettisivät toimintansa sopeuttamista. Tähän vetoomukseen nähden esitetyt leikkaukset antavat täysin päinvastaisen viestin. (SOSTE.)

Millaista vaikutusta leikkauksilla olisi Keski-Uudellamaalla?

Oheisista kaavioista näkyvät STEAn avustukset vuosina 2017-2020 pelkästään Keski-Uudellamaalla ja osittain Keski-Uudellamaalla työskentelevillä järjestöillä sekä millainen olisi ero vuodelle 2020 myönnetyillä avustuksilla ja vuodelle 2021 ehdotetuilla.

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto – jos meitä ei olisi?

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto on alueellinen sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteisö sekä edistää yhteisöjen, kuntien ja sotekuntayhtymän välistä yhteistyötä. Yhdistysverkosto vaikuttaa yhdistyksille merkittäviin asioihin, kehittää vapaaehtois- ja yhdistystoimintaa sekä vahvistaa yhdistysten asemaa ja näkyvyyttä. Keski-Uudenmaan Yhdistysverkostoon kuuluu 55 yhdistystä Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Pornaisissa ja Tuusulassa.

Ilman Keski-Uudenmaan Yhdistysverkostoa ja sen jäsenyhdistysten tarjoamia palveluja kymmenet tuhannet ihmiset jäävät ilman tukea, jotka edistävät terveyttä ja hyvinvointia sekä ehkäisevät syrjäytymistä ja yksinäisyyttä.